Iltatorit 2018

Vesterinen Yhtyeineen ja salolaiset yhdistykset valtaavat Iltatorin

04.08.2018

Kovassa nosteessa oleva Vesterinen Yhtyeineen esittäytyy Iltatori-yleisölle torstaina 9. elokuuta. Asiallinen kesäkiertue 2018 -teemalla kiertävä bändi nousee lavalle kello 18.30.

Yhtye soittaa musiikkia, jota on hankala kategorisoida. Onko se rockia vai poppia, varmaa on se, että se koskettaa. Esimerkiksi yhtyeen toiselta levyltä löytyvä Isä on ollut tunnusmusiikkina tv-sarjassa Tappajan näköinen mies.

Paljon radiosoittoa ovat saaneet Mitä tapahtui Hokkasen Timolle, Kiljut riemusta, Onnellinen mies, Disco ja runsasti huomiota herättänyt Faija käyttää napapaitaa. Uusi levy on valmisteilla ja se julkaistaan keväällä 2019.

Päävastuun bändistä kantaa solisti Tero Vesterinen, joka isoisä oli harmonikkamestari Vili Vesterinen.

Ennätysmäärä salolaisia yhdistyksiä torilla

Lähes viisikymmentä salolaista yhdistystä on esittelemässä toimintaansa perinteisessä yhdistysten illassa. Salonjoen ylittävällä kevyn liikenteen sillalla sekä Vilhonkadun päässä tavataan niin puolueita, urheiluseuroja kuin vaikkapa marttoja. 

Yhdistyksiä on mukana tänä vuonna ennätysmäärä. Sitä mukaa, kun yhdistykset saavat pisteensä kuntoon kello 15 jälkeen,  voi mennä etsimään itselleen vaikka uutta harrastusta.

Iltaa isännöi Salon kaupunki.