Iltatorit 2018

Tangokuninkaalliset päättävät Iltatori-kesän

26.08.2018

Salon Iltatorit ovat yhtä iltaa vaille valmiina talviunille. Elokuun viimeisen torstai-illan esiintyjät ovat perinteisesti kesän Tangomarkkinoilla valitut tangokuningatar ja -kuningas. Vuoden 2018 tangokuningattareksi valittiin Seinäjoella Saana Sassali ja tangokuninkaaksi Jarno Kokko. He nousevat lavalle iltakuuden jälkeen. 

Parivaljakko on kruunaamisensa jälkeen kiertänyt ahkerasti ympäri Suomea omilla keikoillaan ja Iltatorin tapaan yhteiskeikalla. Ensin esiintyy Saana Sassali. Jarno Kokko päättää illan. 

Tangokuninkaallisia säestää Mika Sihvolan Orkesteri MiSiO. Yhtye sijoittui Tangomarkkinoilla toiseksi tanssiorkestereiden SM-kilpailussa.

Iltaa isännöi Salon Torikauppiaitten Yhdistys.

Ennen kuninkaallisia lavalla esittäytyy Salon Taiteiden Yän väkeä kertomassa, mitä kaikkea löytyy Salon keskustasta torstaina 6.9. illalla. Torin lisäksi kulttuuri ja erilaiset tapahtumat valtaavat muun muassa yhden Salon pääkaduista eli Helsingintien pään, joka suljetaan liikenteeltä. 

Vielä kerran, Iltatorilla tavataan!