Iltatorit 2019

Iltatorilta tuotteet ja tunnelma juhannuksen viettoon

16.06.2019

Alkuperäinen Neljänsuora palaa 20 vuoden takaiseen kokoonpanoonsa

Suomen suosituimpiin yhtyeisiin kuuluvan Neljänsuoran solistin Antti Ketosen keskittyessä soolouraansa, päättivät bändin muut jäsenet herättää henkiin kevään ajaksi alkuperäisen kokoonpanonsa. 

Solistiksi palasi Esa Nummela, jonka mukaan bändi jatkoi siitä, mihin se 17 vuotta sitten jäi. Samat biisimapit kaivettiin esiin. Toki keikoilla on kuultu uuttakin musiikkia. Esimerkiksi itse Kake Randelin vieraili Fiilis-biisissä, joka on saanut väen villinä tanssimaan keikoilla. 

Lavoille palannut yhtye sai nimekseen Vanhasuora & Esa Nummela. Salon Iltatorilla heidät nähdään juhannusviikon torstaina 20. kesäkuuta klo 18. 

Eivät keikat nimittäin kevääseen jääneet, bändi kiertää lavoja myös kesällä. 

Comeback-turneen kombo: 

Esa Nummela - laulu, kitara / Juha Mäki - kitara, laulu / Mikko Hägerström - koskettimet / Urho Sévon - basso / Esko Mäki - rummut.

Iltaa isännöi Kauppatorin Kahvio Kurila, jossa tehdään kauppaa jo kolmannessa sukupolvessa. Nälkäisiin suihin katoavat nopeasti lautasen kokoiset, torilla paistetut korvapuustit ja tanskalaistenkin kadehtimat runsaat voileivät.

Salon torilta löytyvät kaikki, mitä juhannuksena tarvitsee: uudet perunat, kalat, vihannekset, mansikat, kukat ja tuliaiset.

Nähdään Iltatorilla ja hyvää juhannusta!