Iltatorit 2018

Iltatorilla Neljänsuora ja roppakaupalla tietoa Autoliiton palveluista

19.08.2018

Supersuosittu Neljänsuora on jäämässä vuodenvaihteessa keikkatauolle, mutta sitä ennen yhtye kiertää Suomen tanssilavoja ja kesätapahtumia kuten viimeiset 20 vuotta: energisesti ja täydellä sykkeellä. Salon Iltatorille yhtye saapuu torstaina 23. elokuuta. Keikka alkaa kello 18.30.

Yhtyeen solisti Antti Ketonen asui pitkään Salossa, joten salolaiset pitävät häntä oman kylän poikana. Ketonen valittiinkin Salon positiivisimmaksi vuonna 2017. Onpa nykyään Helsingissä asuva laulaja myös Salon Unikeko vuodelta 2013.

Illan isäntinä ovat 90-vuotisjuhliaan viettävä Autoliiton Salon osasto sekä AL Autopalvelukeskus Auto10. Isäntien teltalta saa lisätietoa Autoliiton palveluista.

Torilla pääsee kokeilemaan pyörähdysauton kyydissä, miltä tuntuu olla autossa pää alaspäin oman painonsa varassa turvavöissä. Tilanne saattaa tulla eteen kolaritilanteessa, jossa tajuissaan olevan ihmisen on säilytettävä toimintakykynsä  hälyttääkseen apua. Pyörähdystä pääsee kokeilemaan jo päivällä. Pyörähdysauton Iltatorille sponsoroi LähiTapiola.

Autoliitto tuo torille myös tiepalveluauton. jossa esitellään apuvälineitä, joita tarvitaan avunannossa tien päällä.  Horninkadulla puolestaan pääsee tutustumaan Autoliiton hinausautoon.